Siirry sisältöön

Vetoa ja pitoa vammaisalalle -webinaari

Työpaikan on tärkeä olla vetovoimainen oman kohderyhmänsä silmissä ja haluttujen työntekijöiden mielikuvissa. Työntekijöiden tulee pystyä tuntemaan tekevänsä merkityksellistä työtä sekä toteuttaa itselleen tärkeitä päämääriä. Sitoutuneet työntekijät ovat jo itsessään tärkeä syy työpaikalle pyrkiä olemaan vetovoimainen. Työpaikoille on kannattavampaa näyttäytyä vetovoimaisena, kuin rekrytoida tekijöitä jatkuvasti. Tarvitaan siis myös pitovoimaa.

Johtamistaidot, työilmapiiri ja työntekijän henkinen ja fyysinen työympäristö ovat tärkeitä asioita työn pitovoiman lisäämisessä. Kun työntekijä kokee työn imua, lähtee hän aamulla mielellään töihin, kokee työnsä mielekkääksi ja nauttii siitä.

Tervetuloa mukaan webinaariin, jossa pääset kuulemaan ja keskustelemaan vammaisalan veto- ja pitovoimaa kehittävistä tekijöistä. Webinaari on suunnattu kaikille sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoille, esimiehille, työntekijöille ja opiskelijoille. Webinaari järjestetään Teams-yhteydellä.

Webinaari on maksuton.

Webinaarin ohjelma 

Klo 12.30 Webinaarin avaus

Klo 12.40 Kohti kukoistavia työpaikkoja – työn imun vahvistaminen vammaisalalla
Sanna Kekki, osaamisjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö

Klo 13.10 Työyhteisötaidot vaikuttavat pitovoimaan
Sari Saukkonen, TKI-asiantuntija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Klo 13.40 Mentorointi
Seppo Kakkonen, Hurraa nyt luodaan työurraa-hanke, Vaalijalan kuntayhtymä

Klo 14.10 Keskustelua vetovoimasta pitovoimaan.
Anne Kontro, Palvelukodin johtaja, Vaalijalan kuntayhtymä
Sari Kokkonen, Palvelujohtaja, Savas-Säätiö

Klo 14.40 Päätössanat

Klo 14.45 Webinaari päättyy

Ilmoittaudu mukaan 5.10. mennessä tästä linkistä https://forms.office.com/r/eupCjp9Dhb

 

Yhteystiedot:

Mervi Halonen, vastuuopettaja, Vammaisalan vetovoima ja koulutuksen kehittäminen (VAVE) -hanke, Seurakuntaopisto
+358406378106, mervi.halonen@seurakuntaopisto.fi

Annu Huttunen, projektiasiantuntija, Vammaisalan vetovoima ja koulutuksen kehittäminen (VAVE) -hanke, Etelä-Savon Koulutus Oy
+358406650522, annu.huttunen@esedu.fi