Hienoimmat tyypit on töissä vammaisalalla
Kehitysvammatyössä kohtaa poikkeuksellisen paljon sydämellisiä, viisaita ja luovia ihmisiä. Osa on varmasti sellaisia jo alalle hakeutuessaan, mutta väitämme, että tämä työ myös muuttaa ihmistä. Ja juuri siksi se antaa tekijälleen paljon.
Kohtaaminen esimerkiksi vaikeavammaisen, puhumattoman henkilön kanssa voi tuntua aluksi haastavalta. Mutta mitkä vuorovaikutustaidot kehittyvätkään sille, joka lähtee rohkeasti tutustumaan toiseen ihmiseen ja uskaltautuu aitoon kohtaamiseen niillä keinoilla joita vaikeavammaisella henkilöllä on käytössään. Moni on kertonut oppineensa itsestään ja ylipäätään muiden ihmisten kohtaamisesta aivan uusia ulottuvuuksia ja saaneensa syvällisiä oivalluksia ihmisyydestä.
Filosofi Frank Martelan mukaan elämän tarkoitus ja keskeinen hyvinvoinnin lähde on se, että saa tehdä hyvää toisille ihmisille. Vammaisalalla näemme halua hyvään. Ihmiset haluavat, että toisella ihmisellä olisi hyvä elämä. Tämä tekee työn merkitykselliseksi, ja samalla se on hyväksi myös itselle.
Kehitysvamma-alalta löytyy myös sellaisia työtehtäviä, joissa voi hyödyntää omia vahvuuksiaan tai kiinnostuksen kohteitaan, oli se sitten musiikki, kuvataide, tietotekniikka, käden taidot tai joku muu erityisosaaminen. Luovuus on sallittua. Jotkut ovat tehneet harrastuksestaan työn.
Alalle voi päätyä monien polkujen kautta. Näitä polkuja haluamme rakentaa Värikäs vammaistyö -kampanjassa, jota Kehitysvammaliitto toteuttaa yhdessä JHL:n kanssa. Tavoitteemme on lähentää nuoria, jotka ovat valitsemassa tulevaa ammattiaan, ja vammaisia ihmisiä, jotta alalle saataisiin parhaat tyypit töihin vastaisuudessakin.
Kampanjassa on mukana joukko alan ammattilaisia, vammaistyön lähettiläitä, jotka voivat tulla pitämään koululaisille ja opiskelijoille oppitunnin jossa he kertovat omasta työstään yhdessä kehitysvammaisten henkilöiden kanssa. Järjestämme kohtaamisia alan työnantajien ja oppilaitosten välille, jotta opiskelijat löytäisivät esimerkiksi harjoittelupaikkoja entistä helpommin. Olemme tehneet myös alan työstä kertovia videoita, joita löytyy esimerkiksi Kehitysvammaliiton YouTube-kanavalta.
Jos olet hyvä tyyppi tai haluat kehittyä sellaiseksi, valitse vammaistyö! Missä muussa työssä sinut otetaan aina yhtä iloisesti vastaan, kun tulet työvuoroon?
Teksti: Niina Sillanpää ja Anneli Puhakka
Niina Sillanpää on kiinnostunut kehitysvamma-alasta, koska sen myötä hän on saanut kohdata hienoja ihmisiä ja oppinut uusia asioita. Niina Sillanpää on Kehitysvammaliiton kouluttaja.
Anneli Puhakka on kiinnostunut kehitysvamma-alasta, koska se on monipuolinen ja kattaa koko ihmiselämän kaaren. Anneli Puhakka on Kehitysvammaliiton viestintäpäällikkö.