Siirry sisältöön

Kehitysvamma-alan vetovoimaa kehitetään 1,4 miljoonan rahoituksella Etelä-Savossa

Diakonia-ammattikorkeakoulu eli Diak pyrkii vahvistamaan kehitysvamma-alan vetovoimaa yhdessä laajan asiantuntijaverkoston ja vammaisalan keskeisten työnantajien kanssa Etelä-Savossa.

Kaksivuotisessa Vammaisalan vetovoima ja koulutuksen kehittäminen (VAVE) -hankkeessa levitetään tietoa vammaisalan monipuolisesta työstä, kehitetään vammaisalalle johtavia opintopolkuja ja opintojen sujuvuutta sekä kokeillaan uutta teknologiaa hyödyntäviä toimintamalleja vammaisalan työkentällä. Uusien mallien avulla halutaan vahvistaa asiakkaiden hyvinvointia ja osallisuutta sekä lisätä kiinnostusta vammaisalan työtä kohtaan.

‒ Pyrimme myös vahvistamaan yhteistyötä oppilaitosten, työnantajien, yhdistysten sekä työ- ja elinkeinopalvelujen kesken. Tavoitteena on parantaa työvoiman saatavuutta kehitysvamma-alalle, projektipäällikkö Sari Kautto Diakonia-ammattikorkeakoulusta sanoo.

Lue lisää hankkeen mediatiedotteesta!