Rohkeasti mukaan uudelle matkalle

Tänä kesänä kotimaanmatkailu on lisääntynyt huikeisiin lukemiin. Matkustamme turvallisessa ja tutussa ympäristössä. Tilanne muuttuu, kun taas saamme luvan matkustaa vapaasti. Matkustamme rohkeasti uusin mielenkiintoisiin paikkoihin. Emme aina löydä heti oikeaa reittiä. Saatamme eksyä matkalla, mutta se ei meitä lannista, vaan kokeilemme kaikkea uutta rohkeasti.

Olen usein saanut kuulla työtovereilta, että he ovat ”eksyneet” vammaisalan työhön. Lisäksi he ovat todenneet, etteivät enää vaihtaisi muuhun työhön – tämä on mahtavaa työtä! Miten vammaisalalle ”eksyminen” saataisiin muutettua suunnitelluksi poluksi, matkaksi uuteen ja mielenkiintoiseen paikkaan?

Mitkä mahtavat olla syyt, että matka vammaisalalle tapahtuu eksymällä?  Emmekö löydä sopivia opintopolkuja? Onko niin, että koemme vammaisalan vieraaksi? Pelottaako se, ettemme osaa jutella asiakkaiden kanssa tai emme saa heidän puheestaan selvää?  Onko outoa, että tapaamamme ihmiset tulevat meitä lähelle ja ovat avoimia ja innokkaita tutustumaan meihin?  

Matkalla vieraassa paikassa käy usein niin, ettei meillä ole aina samaa kieltä tai emme tunne paikallisia tapoja. Kuitenkin olemme valmiita oppimaan ja kokemaan uusia asioita.  Saamme matkalla uusia ystäviä ja koemme mahtavia asioita. Olemme avoimia uudelle!

Oma matkani vammaisalalla

Oman työurani olen aloittanut lukion jälkeen vailla koulutusta hoitoalalla avustavissa tehtävissä.  Ammatillinen tutkinto johdatti minut kehitysvammaisten avohuollon ohjaajan tehtäviin sekä erilaisiin tehtäviin palveluasumisessa. Pian huomasin, että tarvitsen lisää tietoa vammaisalasta. Niinpä suuntasin Diakonia-ammattikorkeakouluun Pieksämäen kampukselle sosionomi (AMK) opintoihin.  Tuolloin meille annettiin tehtävä, jossa meidän oli pohdittava, mikä on muokannut omaa käsitystämme erilaisuutta kohtaan. Tehtävän myötä ymmärsin, että omaan elämääni on aina kuulunut erilaisuutta ja erilaisuutta on hyvin monenlaista.  Ymmärsin myös sen, ettei erilaisuus ole mitään kummallista ja outoa. Me jokainen olemme erityisiä ja meillä on omat vahvuudet ja heikkoudet. Meistä jokainen joutuu myös elämän varrella pohtimaan omia heikkouksiaan ja kehittymään niissä ja jokaiselle tulee elämässä vaiheita, jolloin tarvitaan toisten tukea ja apua.

Olen palannut aina samaan paikkaan uuden reitin kautta!

Työurani aikana olen ehtinyt olla monenlaisissa työtehtävissä. Kuitenkin matkani on aina johtanut minut kehitysvammatyöhön. Mikä minua sitten on kehitysvammatyössä kiehtonut?

Olen saanut vuosien mittaan tutustua ihaniin asiakkaisiin ja heidän läheisiinsä. Mielessäni on monia mahtavia tarinoita ja kohtaamisia, jotka ovat muokanneet minua ammattilaisena ja ihmisenä. Olen saanut nauraa ja välillä myös itkeä yhdessä asiakkaiden kanssa ja olen saanut paljon lämpimiä halauksia. Elämän moninainen kirjo on sisältynyt työpäiviini – pieni kehitysvammainen vauva ja saattohoitovaiheessa oleva ikääntynyt aikuinen.  Syntymän ja kuoleman välille mahtuu kokonainen elämä ylä- ja alamäkineen.  Vammaistyössä voi kokea kaiken tämän yhdessä asiakkaiden kanssa.

Vammaisalan työhön liittyy myös haastavia hetkiä, mutta ne eivät silti ole lannistaneet kiinnostustani vammaisalan työtä kohtaan. Haasteen läpi voi löytää tien parempaan hetkeen. Jokaisesta asiakkaasta löytyy paljon hyviä asioita, jotka joskus saattavat olla piilossa ikävän, pahan olon jopa hammassäryn alla. Tällöin tarvitaan ihmisiä, jotka jaksavat perehtyä ja pohtia, mistä paha olo saattaa johtua. Yhdessä työryhmän ja asiakkaan läheisten kanssa on löydetty keinot ratkaista haastavia hetkiä.

Toki olen kokenut työssä välillä myös väsymystä, mutta kun olen nähnyt asiakkaan riemun tai uuden asian oppimisen ilon, niin aurinko on alkanut taas paistaa työpäivääni. Olen saanut työskennellä monialaisissa työryhmissä ja tutustua kollegoihin muista asiantuntijaorganisaatioista.

Olen saanut oppia jatkuvasti uutta, mutta myös todennut monta kertaa, että minun on taas palattava opintojen pariin. Haluan täydentää osaamistani, sillä lainsäädäntö, toimintaympäristö ja työmenetelmät muuttuvat ja kehittyvät ja haluan omassa työssä hyödyntää uusinta tietoa.

Vammaistyöstä voi löytää oman kiehtovan ammatillisen polun ja kokea hienoja matkoja yhdessä asiakkaiden kanssa. Yksikään matkapäivä ei ole samanlainen ja päiviin sisältyy paljon yhdessä koettua iloa!

Sari Kautto työskentelee Vammaisalan vetovoima ja koulutuksen kehittäminen (VAVE) -hankkeen projektipäällikkönä. Sari on sosiaaliohjaaja, sosionomi (AMK) ja YTM. Aiemmin Sari on työskennellyt mm. kuntasektorilla avohuollon ohjaajana sekä esimiestehtävissä. Projektipäällikön tehtävään hän siirtyi erityishuollon sosiaalityöntekijän tehtävästä. Vammaisalan kehittäminen on Sarille sydämen asia.